perjantai 31. toukokuuta 2013

Liikenneturvallisuuskysely

Pohjois-Savon ELY-keskus selvittää yhdessä Mikkelin kaupungin kanssa liikenneturvallisuuden kannalta ongelmallisia paikkoja Mikkelin kaupungin alueella. Toivoisimme myös että koululaisilla olisi mahdollisuus vaikuttaa ja että myös he vastaisivat kyselyyn. Linkki kyselyyn löytyy kaupungin nettisivuilta. Kyselylinkkiä sekä tietoa kyselystä saa vapaasti jakaa eteenpäin ja sitä myös toivotaan. Terveisin Laura Pöllänen Laura Pöllänen Suunnittelija Liikenne, Kuopio Sito Viestikatu 7 70600 Kuopio Suora 020 747 6739 Vaihde 020 747 6000 Fax 020 747 6111 laura.pollanen@sito.fi www.sito.fi

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kevätretki Heurekaan 28.5.2013

Retkipäivä oli onnistunut.
Sää suosi ja oppilaat tutustuivat innokkaina Heurekan tarjontaan.
Ostoksiakin ehdittiin tekemään.



sunnuntai 26. toukokuuta 2013

LAUANTAI 1.6.2013

Lauantaina 1.6.2013 aloitamme koulun klo 8.30.


Oppilaat tulevat aamulinja-autolla kouluun.

Autot jäävät odottamaan koululle paluukyytejä varten.

Koulussa jaamme jätskit ja todistukset.

Välittömästi tämän jälkeen lähtevät paluukyydit koteihin n. klo 8.45.



Syksyllä koulutyömme alkaa ti 13.8.2013 klo 8.30.

Ensimmäinen koulupäivä päättyy kaikilta oppilailta klo 12.30.

Aamulla kaikki tulevat linja-autolla kouluun.

Iltapäiväkuljetukset (kaupungin, Vehmaskylän ja Hiirolan suunta)

ajaa Veijo Hämäläinen.

Keskiviikosta lähtien jatkamme lukujärjestyksen mukaisesti.




KIITOKSET KULUNEESTA LUKUVUODESTA

                                 JA

HYVÄÄ KESÄÄ KAIKKIIN KOTEIHIN!



T. RÄMÄLÄN KOULUN HENKILÖKUNTA

torstai 23. toukokuuta 2013

Taideprojekti alkoi

Taiteilija Marja de Jongin vetämä taideprojekti käynnistyi 16.5.2013 1-2 -luokkalaisten osuudella.
Aloitimme väreihin tutustumisella (kahden värin sekoittaminen). Tehtävänä oli maalata kalliomaalauksia.
Projekti jatkuu ensi lukuvuonna kaikkien luokkien kanssa.


Rastiradalla 23.5.2013

Paukkulan nuoriso-opiskelijat järjestivät tänään oppilaillemme rastiradan.
Tässä 1-2 -luokkalaisten touhuiluja.


keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Vuoden 2013 valtakunnallinen kuvataidekilpailu on ratkennut


Osuuspankkien kansainvälinen kuvataidekilpailu on maailman suurin* lapsille ja nuorille järjestettävä taidekilpailu. Kilpailussa on mukana vuosittain noin 30 000 lasten tekemää piirustusta ympäri Suomen. Tänäkin vuonna mukana oli lähes 30 000 piirtäjää noin 650 eri koulusta. Suomi oli mukana kilpailussa nyt 37. kerran.

Vuoden 2013 kilpailun teemana oli "Löydä luonnon monimuotoisuus ja luo taidetta luonnosta". Kilpailu on suunnattu kaikille 6 -13 -vuotiaille ja se järjestetään yhteistyössä kuvataideopettajien ja koulujen kanssa. Opettajat ovat avainasemassa lasten ja nuorten ohjaajina ja innostajina tässä kilpailussa, jossa voi saada menestystä sekä paikallisella, valtakunnallisella että kansainvälisellä tasolla.

Suur-Savon Osuuspankin toimialueelta mukaan kilpailuun lähti 16 koulua ja töitä palautettiin yhteensä 600.
Alueemme voittajat sarjoittain:
6-8 -vuotiaiden sarja       Maiju-Kaisa Räisänen, Nojanmaan koulu, Savonlinna
9-10 -vuotiaiden sarja     Anna Kaartinen, Paatelan koulu, Juva
11-13 -vuotiaiden sarja  Iida Nuutinen, Pihlajaniemen koulu, Savonlinna

Kunniapalkinnot saivat:
6-8 -vuotiaiden sarja       Veera Vartiainen, Paatelan koulu, Juva
                                            Jenni Puurunen, Pihlajaniemen koulu, Savonlinna

9-10 -vuotiaiden sarja     Tarja Käyhkö, Savonranta
                                            Otto Liimatainen, Kuosmalan koulu, Juva

11-13 -vuotiaiden sarja  Veera Saarinen, Rahulan koulu, Mikkeli
                                            Loviisa Ruuskanen, Rämälän koulu, Mikkeli

Valtakunnallisen kuvataidekilpailun 2013 arvovaltainen tuomaristo on kokoontunut ja arvioinut kilpailuun osallistuneet työt

"Kuvataidekilpailun tehtävissä tutkittiin luonnon monimuotoista eläin- ja kasvimaailmaa sekä niiden elintärkeyttä meille kaikille. Teemaa lähestyttiin moni-ilmeisesti aihetta rajaten ja erilaisia ilmaisukeinoja käyttäen. Töistä välittyi ennen kaikkea lasten ja nuorten merkitykselliset kokemukset, hyvät tiedot ja taidot sekä lähiympäristön oivaltava havainnointi. Luonnon monimuotoisuutta kuvattiin erilaisten tekniikoiden ja ilmaisukeinojen avulla - huumoria ja mielikuvitusta unohtamatta. Töiden rajaukset olivat ilahduttavan monipuolisia ja kekseliäitä. Töissä kuvattiin niin hyönteisiä, sieniä ja kukkia kuin esimerkiksi Suomen suuria luonnonvaraisia eläimiä ja erilaisia luontotyyppejä." Näin kommentoi tuomaristoon kuulunut opetusneuvos Mikko Hartikainen Opetushallituksesta.

Liitteenä olevasta luettelosta selviävät voittaneet piirtäjät/työt. Luettelo voittajista on piirtäjän mukaan aakkosjärjestyksessä. Lopullinen sijoittumisjärjestys selviää vasta palkintojenjakotilaisuudessa Helsingissä 30.5.2013.

* Lähde: Guinnessin ennätystenkirja





Sarja 6-8 -vuotiaat (2005-2007 syntyneet)
Sarja 9-10 -vuotiaat (2003-2004 -syntyneet)
11-13 -vuotiaat (2000 2002)
Kaunisto Helkky
Forssan Seudun Op
"Orava metsässä"
Fågel Emilia
Hartolan Op
"Meren elämää"
Glumov Jonna
Hämeenlinnan Seudun Op
"Sinisiipi"
Lamminaho Aaron
Alavuden Seudun Op
Hertteli Tuomas
Porvoon Op
"Susi on nälkäinen"
Korri Eemil
Nivalan Osuuspankki

Laurila Charlotta
Nivalan Op
"Metsän kuiskaus"
Ilvonen Jonne
Helsingin OP Pankki

Mannerkorpi Iines
Oulaisten Op
"Vedenpinnan alla"
Mäkelä Melina
Länsi-Suomen Op
Korkkinen Vanessa
Luumäen Osuuspankki
"Värikkäät perhoset"
Toimela Oona
Kymenlaakson Op
"Kotitalo tatin päällä"
Salminen Samu
Hämeenlinnan Seudun Op
Lindholm-Ventola Adelia
Tarvasjoen Op
"Ujot eläimet"
Varis Kerttu
Pohjolan Op
Kunniamaininta:
Oinas Aapo
Kymenlaakson Op

perjantai 17. toukokuuta 2013

Mikkelin taidemuseon kesänäyttely avautuu yleisölle Kansainvälisenä museopäivänä 18.5.2013


KUVATAITEEN HYVÄKSI – Viipurin Taiteenystävät ry:n talletuskokoelma
Mikkelin taidemuseo 18.5. - 15.9.2013


 Mikkelin taidemuseon kesänäyttely avautuu yleisölle lauantaina 18.5.2013. Lisätietoja näyttelystä löytyy taidemuseon nettisivuilta www.mikkeli.fi/museot
Taidemuseon toisessa kerroksessa jatkaa näyttely MEIDÄN TAIDETTA – Hankintoja ja lahjoituksia 2008 – 2012 15.9.2013 saakka.


Mikkelin taidemuseo, käyntiosoite Ristimäenkatu 5, postiosoite Hallituskatu 8 E, 50100 Mikkeli, puh. 015 194 2424. www.mikkeli.fi/museot, museot(at)mikkeli.fi. Museo on avoinna talvikaudella (loka-huhtikuu) ke 12 – 19, to, pe, su 10 ‑ 17, la 10 ‑ 13, ma-ti suljettu. Kesäkaudella (touko-syyskuu) ke 12 – 19, ti, to, pe, su 10 ‑ 17, la 10 ‑ 13, ma suljettu. Loka-huhtikuussa perjantaisin vapaapääsy. Pääsymaksu aikuiset 5 €, opiskelijat 2,50 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Ryhmille opastuksia arkisin klo 8-17, puh (015) 194 2424, fax (015) 366 161, museot(at)mikkeli.fi. Varaukset museon toimistosta.
Taidemuseon löydät myös Facebookista.



t.

Paula Hyvönen
Amanuenssi / Curator
Mikkelin taidemuseo / Mikkeli Art Museum
Hallituskatu 8 E
FI-50100 Mikkeli
Tel. +358 (0) 15 194 2421
paula.hyvonen(at)mikkeli.fi

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

perjantai 3. toukokuuta 2013

LEIREJÄ JA KURSSEJA


NAUTITAAN KESÄSTÄ TAITEEN JA KULTTUURIN PARISSA
KESÄ 2013
KULTTUURIA JA TAIDETOIMINTAA
LEIREJÄ JA KURSSEJA
MIKKELIN SEUDUN
LAPSILLE JA NUORILLE
Tervetuloa mukaan yli kuntarajojen,
myös kesäasukkaat!

Varmista ilmoittautuessasi mahdolliset aikataulumuutokset

MIKKELI
8. MIKKELIN TANSSIVA KESÄ
Aika 3. - 7.6.2013
Tunnit päivittäin:
tanssileiri 7-9v klo 10.00 – 11.30, hinta 70 e / koko viikon tunnit
tanssileiri 10-14v klo 11.30 – 13.00, hinta 70 e / koko viikon tunnit
lastentanssi 4-6v klo 17.00 – 17.45, hinta 50 e / koko viikon tunnit
lisäksi:
aikuisten baletti klo 17.45 – 19.00, hinta 65 e / koko viikon tunnit
aikuisten leiri klo 19.00 – 20.00, hinta 60 e / koko viikon tunnit
Paikka Tanssikoulu La Carmencita, Lähemäenkatu 11, Mikkeli
Ilmoittautumiset ja p.0400 872 384 / Carmen Rodergas, carmrodi@yahoo.com
lisätietoja
Muuta 4-6v. lastentanssissa tutustutaan tanssiin peruselementteihin leikinomaisesti ja
mielikuvituksen avulla. Vanhempien lasten tanssileirillä tutustutaan eri
tanssilajeihin ja harjoitellaan kehonhallintaa, rytmiikkaa ja ilmaisua. Aikuisten
tanssileirillä harjoitellaan kehonhallintaa, rytmiikkaa, ilmaisua ja improvisaatiota
nykytanssin keinoin. aikuisten balettileiri on tarkoitettu aiemmin harrastaneille.
Järjestäjä Tanssikoulu La Carmencita

MIKKELI
Lasten ja nuorten KULTTUURIPERINTÖLEIRI PATINA
Kohderyhmä 10-15-vuotiaat lapset ja nuoret
Aika 3. – 7.6.2013
Paikka Mikkelin valokuvakeskus, Puistokatu 3, Mikkeli
Lisäksi vierailuja kulttuurihistoriallisissa kohteissa ja arkeologisilla alueilla.
Hinta 80 e, sisältää materiaalit ja ateriat
Ilmoittautumiset ja huom. leiri on täyttynyt kauden toiminnan aikana,
lisätietoja PERUUTUSPAIKKOJA ja muita kursseja voi tiedustella
info@mikkelinvalokuvakeskus.fi
Opettaja FM Päivi-Maria Jaatinen
Järjestäjä Mikkelin valokuvakeskus

MIKKELI
TAITOVIIKKO I
Kohde kouluikäiset lapset ja nuoret
Aika 3. - 7.6.2013, klo 10.00 – 15.00, päiväleiri
Paikka Käsityökeskus Mikkeli, Vuorikatu 5, Mikkeli
Hinta 75 e + kudonnan ja virkkauksen materiaalit
Ilmoittautumiset ja kasityokeskus@taitoitasuomi.fi, p.0440 162 229
lisätietoja Tietoihin nimi, osoite, puhelinnumero ja ikä.
Muuta Mukaan eväät ja työvaatteet
Ohjaajat Marjo Kaartinen ja Paula Ruuttunen
Järjestäjä Taito Itä-Suomi, käsityökeskus

MIKKELI
TAITOVIIKKO II
Kohde kouluikäiset lapset ja nuoret
Aika 10. - 14.6.2013, klo 10.00 – 15.00, päiväleiri
Paikka Käsityökeskus Mikkeli, Vuorikatu 5, Mikkeli
Hinta 75 e + kudonnan ja virkkauksen materiaalit
Ilmoittautumiset ja kasityokeskus@taitoitasuomi.fi, p.0440 162 229
lisätietoja Tietoihin nimi, osoite, puhelinnumero ja ikä.
Muuta Mukaan eväät ja työvaatteet
Ohjaajat Marjo Kaartinen ja Paula Ruuttunen
Järjestäjä Taito Itä-Suomi, käsityökeskus

MIKKELI
NUORTEN KUDONTA- JA KÄSITYÖKURSSI RISTIINASSA
Kohde suositus yli 10v
Aika 17. - 20.6.2013, päiväleiri
Paikka Suopursu, Forsströmintie 10, Ristiina
Hinta 32 e + materiaalimaksu
Ilmoittautumiset 7.6. mennessä p.015 194 2929 tai kansalaisopisto.mikkeli.fi
Lisätietoja tarvittaessa Soili Montonen p. 0500 657 701
Järjestäjä Mikkelin kansalaisopisto ja Mikkelin 4H-yhdistys

PUUMALA
LINTUSALON KUVATAIDELEIRI: Operaatio Maja & Mukula
Kohde lapset ja nuoret
Aika katso listasta oman ikäryhmäsi leiripäivät
ryhmät:
1 leiri 6-9-vuotiaille 8. – 10.7.2013, hinta 60 e / 70 e
2 leiri 9-12-vuotiaille 8. – 12.7.2013, hinta 120 e / 130 e
Paikka Lintusalon koulu, Repolantie 36, Puumala
Hinta 1. leiri: puumalalaiset 60 e / 70 e muualla asuvat. Hinta sisältää opetuksen,
materiaalit ja täyshoidon.
2. leiri: puumalalaiset 120 e / 130 e muualla asuvat. Hinta sisältää opetuksen,
materiaalit ja täyshoidon.
Ilmoittautumiset 26.6. mennessä Tuula Vainikka p.050 562 0706, tuula.vainikka@puumala.fi
Lisätietoja tarvittaessa Aino Keijonen p.050 505 2977
Järjestäjä RaJuPuSu-opisto, Puumalan kunta ja Puumalan taideyhdistys ry

MIKKELI
HARMONIKKALEIRI
Kohde kouluikäiset lapset ja nuoret
Aika 1. – 4.7.2013
Paikka Korpijärven koulu, Haajalantie 2, Mikkeli
Hinta 100 e, sisarhinta 70 e, kaverihinta 40 e (eivät osallistu soiton opetukseen)
Ilmoittautumiset ja Arto Kivekäs, arto@kivekas.fi tai p. 0400 651 703
lisätietoja www.kivekas.fi
Muuta Majoitus koulun tiloissa tai omassa teltassa. Hintaan sisältyy opetus ja ruoka.
Tapaturmavakuutus tulee jokaisen leiriläisen hoitaa itse.
Leirin konsertti pidetään ke 3.7. klo 19.00 Korpijärven koululla.
Mukaan yöpymisvälineet, uimavarusteet, soittimet, nuotit, nuottiteline ym.
Yöpyminen koulun tiloissa, voi käyttää myös omaa telttaa.
Opettajat Arto Kivekäs ja Visa Wirèn
Järjestäjä Arto Kivekäs Harmonikkakoulun kannatusyhdistys ry

KANGASNIEMI
KANGASNIEMEN XXXIV MUSIIKKIKURSSI
Kohde lapset ja nuoret
Aika 21. - 28.7.2013
Paikka Kangasniemen koulukeskus
Hinta 220 - 270 e
Ilmoittautumiset ja www.kangasniemenmusiikkiviikot.fi/musiikkikurssi
lisätietoja
Opettajat piano: Joonas Pohjonen, Marjukka Päivärinne
viulu: Anatoli Melnikov, Maaret Repo-Pohjonen,
alttoviulu: Petteri Poijärvi, sello: Jukka Rautasalo, Csaba Szilvay
kontrabasso: Lasse Lagercrantz, kitara: Esa Hakkarainen
Järjestäjä Puulan seutuopisto ja Kangasniemen Musiikinystävät ry

MIKKELI
TAITOVIIKKO III
Kohde kouluikäiset lapset ja nuoret
Aika 5. - 8.8.2013, klo 10.00 – 15.00, päiväleiri
Paikka Käsityökeskus Mikkeli, Vuorikatu 5, Mikkeli
Hinta 75 e + kudonnan ja virkkauksen materiaalit
Ilmoittautumiset ja kasityokeskus@taitoitasuomi.fi, p.0440 162 229
lisätietoja Tietoihin nimi, osoite, puhelinnumero ja ikä.
Muuta Mukaan eväät ja työvaatteet
Ohjaajat Marjo Kaartinen ja Paula Ruuttunen
Järjestäjä Taito Itä-Suomi, käsityökeskus
Esitteen kokoaminen / huhtikuu 2013
Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut
Sirpa Pyrhönen p.0400 907 233