tiistai 19. helmikuuta 2013

MAALISKUUN TIEDOTE


Maaliskuun opeparkki on ma 4.3. klo 13.30-14.00.
Päivi ja Kirsi-Marja ovat silloin koulutuksessa, joten heille voi tarvittaessa soittaa maanantaina välituntien aikana.

Oman työn arvioinnin suoritamme viikolla 10.
Oppilaat ja opettajat tekevät jälleen omat arviointinsa, jonka jälkeen arvioinnin loppuosa täytetään kotona.
Arvioitava ajanjakso on kevätlukukauden alkupuolisko.

Nuoriso-ohjaajaopiskelija Marika Haikonen suorittaa harjoittelujaksoaan Rämälän koululla 5-6 -luokassa 4.3.-19.4. välisenä aikana.

Pentti Rasinkangas ja Ohilyönti –orkesteri konsertoivat koulullamme
ti 12.3. klo 11.45-12.30. Konserttia tulevat seuraamaan myös Rahulan koulun oppilaat.
Pentti Rasinkankaan laulut ovat saaneet tunnustuksia ja palkintoja. Hänen laulujaan on julkaistu monissa laulukirjoissa. Hän on tehnyt myös paljon musiikkia näytelmiin (mm. Pekka Töpöhäntä), tv-ohjelmiin (mm. Ansa ja Oiva, Kansankynttilät) sekä lukemattomia tilauskokonaisuuksia.

Toiminnallinen vanhempainilta järjestetään ke 13.3. klo 18.00-19.00.

Luokanopettajaopiskelija Mira Tissari suorittaa opetusharjoittelujakson Rämälän koululla 18.3.-9.4. Harjoittelu suoritetaan pääsääntöisesti 1-2 -luokassa.

Uintivuorossa to 28.3. ovat
3-4 lk. klo 10.00-10.45
5-6 lk. 12.00-12.45

Huhtikuun opeparkki on ma 8.4. klo 8.00-8.30.



Aurinkoista hiihtolomaa!                                     



Kirsi-Marja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti