perjantai 28. joulukuuta 2012

Mikkelin torille taidekontti


Mikkelin torille on tullut taidekontti kevääksi 2013. Morehousen rahtikontti on muuttunut koko tammikuun ajaksi näyttelykontiksi. Mikkeliläiset, nuori taiteilija muotoilija Roni Kosunen esittelee omia töitään kontin sisällä ja IPIK Design esittelee muotoiluaan kontin ulkopuolella. Kontti on muotoilun näyttelykäytössä koko tammikuun ajan.

Roni Kosunen suunnittelee erityisesti kalusteita, valaisimia sekä kokonaisia tuoteperheitä. Hän pitää vastakohtien ja kontrastien luomisesta joka näkyykin hyvin Kosusen töissä. Kosusen töissä on selkeä muotokieli ja pelkistetty tyyli. Ajattomuus, arjen käytännöllisyys, värit, leikkisyys sekä valon ja varjon liitto ovat ominaista Kosusen töille. Materiaalina metalli ja puu sen eri versioina tuovat Kosusen töihin ilmeikkyyttä.

Arjen käyttöesineiden kautta Kosunen on löytänyt hienosti oman tyylikkään muotokielen.  Kosusen portfoliosta löytyy kymmenen erilaista tuoteperhettä.  Taite, Tovi, Aalto, Lastu, Roso, Halo, Uurre, Kota, Katve ja Hohka- tuoteperheet.

 Roni Kosunen on taidekontissa tammikuussa joka lauantai klo 10.00 – 14.00 kertomassa työskentelystään, töistään ja muotoilijan arjesta. Kuinka luova prosessi etenee, miten tuote ideoidaan, suunnitellaan ja tehdään valmiiksi tuotteeksi? Näistä ja monista muista asioista voit jutella suoraan muotoilijan kanssa.

 Kontin ulkopuoli on verhoiltu PVC- muovilla johon on painettu mikkeliläisen IPIK Designin Rosebud-kuosi.

 IPIK Design Oy on suomalainen muotoiluyritys, joka suunnittelee naisten vaatteita ja sisustustuotteita No More Seasons -tuotemerkille. Yritys tarjoaa tekstiili- ja vaatetussuunnittelupalvelua sekä tuotekuvastojen ja muotikuvitusten piirrospalvelua. Suunnittelemme myös liikelahjoja. Yrityksen omistavat designerit Iida Paasonen ja Ilona Kauppi. Suunnittelijoina pyrimme toimimaan vastuullisesti ja ympäristöä kunnioittaen. Tavoitteenamme on luoda tuotteita, joita voit käyttää muodin sesongeista riippumatta. Kaikki No More Seasons -tuotteet valmistetaan Suomessa. Lisätietoja www.ipikdesign.com

 Taidekontin järjestäjä on Mikkelin kaupungin kulttuuripalvelut. Taidekontti kuuluu osaksi Mikkelin kaupungin 175 v. juhlavuotta. Kontilla halutaan muistuttaa mikkeliläisten luovan alan, taiteilijoiden osaamisesta ja työstä. Tavoite on myös herätellä ihmisiä katsomaan kaupunkia ja kaupungissa olevia tiloja uudella tavalla.

 Taidekontin blogia voit käydä lukemassa osoitteessa http://mikkelintaidekontti2013.blogspot.fi/


Lisätietoja:
Marita Kajander                                            Roni Kosunen                                           Iida Paasonen
kulttuurijohtaja                                               muotoilija                                                  PIK design
044/794 2457                                                rkosunen@hotmail.com                          info@ipikdesign.com
                                                                      044/290 7732                                             040/7300876







maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää joulua!

                         HYVÄÄ JOULUA 
                                     JA 
         ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2013!

                                  

Lorujoulukalenteri 24.12.


Naapurin pihalla kerrottiin,
että pienet lapset on tehty niin,
että vettä ja jauhoja sotkettiin
ja taikina lapseksi muovailtiin.
Sen jälkeen uunissa paistettiin
ja sitten vain elämään käskettiin.
Se on rakennustarvike pakkaus,
jonka päällä on teksti: rakkaus.
Siitä miljoonat lapset on valmistettu,
siitä kaikki kaunis on rakennettu.
Siitä onni koteihin asennettu.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 23.12.


Sunnuntaiaamuna
käveli rakkaus
minua eteisessä vastaan
Sillä oli pylly paljaana
se tahtoi syliin
Painoi poskensa omaani
vasten ja sanoi ‘ äiti ‘
– Oili Kangasniemi -

lauantai 22. joulukuuta 2012

TAMMIKUUN TIEDOTE


Aloitamme hiihto- ja luistelukauden. 
Tarkoituksena on, että vuoroviikkoisin hiihdetään ja luistellaan.
Suksia ja luistimia voi halutessaan säilyttää koulun lukitussa varastossa.
Aloitamme hiihdolla. Koska ensimmäinen kouluviikko on lyhyt, jatkamme hiihdolla vielä seuraavan viikon eli viikot 1 ja 2 hiihdetään.

Liikuntaneuvojaopiskelija Jatta Roosin järjestämä
liikuntapäivä on pe 4.1. klo 8.30-12.30.

Tammikuun opeparkki on ma 7.1. klo 13.30-14.00.

To 10.1. lukuvuonna 2013-2014 peruskoulun 1. luokalla koulunkäyntinsä aloittavien lasten sisäänkirjoitus on koululla klo 11-12 ja 17-18 . Kouluun ja iltapäiväkerhoon voi ilmoittautua myös netin kautta osoitteessa https://wilma.mikkeli.fi. Ilmoittautuminen on käytössä 8.-10.1.2013. Tarvittavat tunnukset on lähetetty koulutulokkaille ja heidän huoltajilleen.

Neuvottelukunnan kokous on ke 16.1. klo 16.30.

Ammattiesittelyt jatkuvat. To 17.1. klo 8.30-9.15 
lääkäri Iida Humalamäki kertoo oppilaillemme lääkärin ammatista.

Uimahalli ti 22.1.
1-2 lk. 10-10.45
3-4 lk. 12-12.45

Vanhempainvartit (kahdenkeskinen keskustelu
oman opettajan kanssa, 15 min./perhe) järjestämme
ke 30.1. klo 14.30-18.00.
Jos osallistutte keskusteluun, varatkaa puhelimitse aika
omalta opettajalta keskiviikkoon 23.1. mennessä.
Soitot mieluiten välituntien aikana.

To 31.1. klo 9.50-14.15 5-6 luokka pääsee päiväksi yrityskylään. 
Päivään liittyy ennakkoon koulussa pidettäviä oppitunteja.

Helmikuun opeparkki on ma 4.2. klo 8.00-8.30.


Hyvää Uutta Vuotta 2013! 

                                                                                                                                                                 Kirsi-Marja          

Uudenvuoden konsertti


Uutta vuotta vaihdetaan musiikin tahdissa.

 Pentti Rasinkangas & Ohilyönti –orkesteri uudenvuoden konsertin esiintyjänä

 Mikkelin kulttuuripalveluiden ja Mikkelin Mikaeli Oy:n yhteistyössä järjestämä lasten uudenvuoden konsertti järjestetään tulevanakin vuonna tuttuun tapaan uudenvuoden aattona 31.12.2012 klo 16 alkaen. Uutta vuotta vastaanotetaan jyväskyläläisen Pentti Rasinkankaan ja Ohilyönti –orkesterin tahdissa. Musiikin lisäksi luvassa on myös taiteen nauttimista, kun Johanna Lipsasen Sen Tähden –kuvataidenäyttely rakentuu Mikaelin aulatiloihin. Liput konserttiin maksavat 12€, perhelippu (4 hlö) 40€. Avustajat ja alle 1-vuotiaat pääsevät konserttiin ilmaiseksi. Lippuja myyvät Mikaelin lipunmyynti, Lippupalvelun puhelinmyynti ja lippukaupat sekä www.parhaattapahtumat.fi.

 Valtakunnallisiksi hiteiksi ovat kohonneet mm. laulut "Meidän uusi vauva", "Mamma Miau", ”Mennään hiljaa”, "Kanalomamatka" ja "Oon, äiti, pieni lintu vain". Lisäksi Rasinkangas on tehnyt musiikkia näytelmiin (mm. Pekka Töpöhäntä), tv-ohjelmiin (mm. Ansa ja Oiva) sekä lukemattomia tilauskokonaisuuksia. Tammen kultaisien aapisten ja lukukirjan laulut ovat Rasinkankaan käsialaa.

 Ohilyönti
Pentti Rasinkangas laulu, akustinen kitara,
Petteri Pitkänen haitari, koskettimet
Tommi Lievemaa sähkökitara, laulu
Sami Varvikko basso, laulu



Mikkelin kulttuuripalvelut                                            
Kulttuurituottaja                                                                
Susanna Latvala
050-311 7204

susanna.latvala@mikkeli.fi  
www.mikkeli.fi




Lorujoulukalenteri 22.12.


Pyama puhdas on ylle puettu.
Eihän enää ole nälkä eikä jano?
Iltasatu nallelle on jo luettu.
Nuku siis lapseni, Vain hyvää yötä sano.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Liikuntapäivä pe 4.1.2013


Liikuntaneuvojaopiskelija Jatta Roos pitää oppilaillemme pe 4.1. liikuntapäivän.

Päivää varten tarvittavat välineet:
- luistimet (pojilla)
- sisäliikuntavaatteet (tytöillä)
- sukset (varalla)
- kaikilla lämmintä vaatetta

Tässä päivän ohjelma:

LIIKUNTAPÄIVÄN AIKATAULU 4.1.2013

8:30-8:50 LIIKUNTAPÄIVÄN AVAUS JA AAMUJUMPPA
9:00- 9:50 ULKOLEIKIT 1- 3 Lk
9: 05- 9:55 TANSSI/ JÄÄPELIT 4- 6 Lk
10:00- 10:50 TALVISUUNNISTUS 1- 3 Lk
10:10- 11:00 ULKOLEIKIT 4- 6 Lk
11:00 RUOKA 1- 3 Lk
11: 15 RUOKA 4- 6 Lk
11: 30- 12:15 TANSSI / JÄÄPELIT 1- 3 Lk
11: 45- 12: 25 TALVISUUNNISTUS 4- 6Lk


Kirsi-Marja

Lorujoulukalenteri 21.12.


Pois alta, olen kiukkuinen,
kuin myrskytuuli hirmuinen,
enkä välitä linnuista,
en kissoista,
en suukoista,
en leluista,
en väreistä,
en äideistä.
Pois alta, olen kiukkuinen
ja puhisen ja pihisen.
Kun nurkassani murjotan,
toivon äidin sanovan;
– Tule kulta tänne,
niin minä lohdutan.

torstai 20. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 20.12.


Pikkupeikko, takkutukka,
pitkähäntä, risasukka.
Istuu itkee kannon päässä,
pienet varpaat aivan jäässä.
Tuli tonttu, parsi sukan,
selvitteli takkutukan,
antoi vielä villatakin,
pani päähän tonttulakin.
Pikkupeikko, tupsutukka,
pitkähäntä, siistisukka,
istuu nauraa kannon päässä,
“Eipä ole varpaat jäässä!”

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 19.12.


Olipa kerran tyttö,
jonka vaatteet olivat illalla huiskin haiskin
ja aamulla sikin sokin.
Kun Nukku-Matti kulki niiden ohitse,
hän huokasi ja sanoi:
Siinä ne taas ovat,
Mekko Mykkyrä,
Paita Pakkura,
Pöksyt Pökkyrät,
Liivi Lituskat,
Kengät Kolin-Kolin
ja Myssy Missä-Milloinkin.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 18.12.


Olipa kerran pikkuinen peikko,
sellainen karvainen hupaisa veikko,
jolla oli suopursut korvissaan
ja elämän riemua varpaissaan.
Se osasi nauraa auringolle,
sadepilvelle, kasteelle, kuutamolle.
Iloinen pilke silmissään
se teki omia retkiään.
Lapset sen tuntee, mä luulen niin
ja yhtyy sen peikon kujeisiin.
– Vuokko Paavilainen -

maanantai 17. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 17.12.


Olipa kerran pikkuinen noita-akka,
jolla oli pikkuinen noitavakka.
Vakassa sillä oli noitapilli
ja pillissä noitasävel villi.
Kun noita puhalsi pilliin kerran,
satoi karamellejä tonnin verran.
Kun noita puhalsi kertaa kaksi,
kasvoi kissa taloa suuremmaksi.
Kun noita kolmasti soitti,
niin uni kaikki voitti.
Noita pani pillinsä vakkaan,
sillä uni tarttui myös noita-akkaan.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 16.12.


Onko sun ystäväsi koira vai nalle,
illoin kun kaivaudet peittojen alle?
Tai ehkä kissa, niin pehmeä, sievä,
puolet sun tyynystä vievä.
Hoivaile ystävääsi, kuiskaile vaikka:
‘ Täällä ei mörköjen oo kotipaikka.’
Rapsuta korvia, hellästi halaa,
ystäväsi luo joskus päivisinkin palaa.
- Marita Lindquist -

lauantai 15. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 15.12.


Nukkemaisen nukkevellin
nukkevauvalleni keitän.
Nukensuukoin häntä hellin,
nukenpeittoon käärin, peitän.
Täytän pienen nukenkipon,
siitä nukkemaidon annan.
Puen päähän nukenpipon,
ulos nukenvaunuun kannan.
- Kaarina Helakisa -

perjantai 14. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 14.12.


Miten tietää hammaskeiju milloin tulla kannattaa?
Miten se voi tietää sinne tyynyn alle kurkistaa?
Tuskin se nyt kuitenkaan käy meillä joka yö,
oishan siinä keijullekin liian raskas työ.
Kuitenkin, kun maitohampaan laitan tyynyn alle,
se yöllä sieltä katoaa, eikä tiedä edes nalle,
miten keiju hampaan vie, sen mihin kuljettaa.
Se hampaan maksaa kuitenkin: mua markka odottaa.

torstai 13. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 13.12.



Tule pienokainen mukaan,
pääset ‘ silmät-kiinni ‘-junaan.
Juuri iltahämärän laskeutuessa,
kaikkien lasten yöpukuun pukeutuessa.
‘ Silmät kiinni ‘-junan matkustajat,
näkevät unet kultaiset, ihanat.
Ihmeellisissä paikoissa käymme,
tähtien seassa varmast näymme.
Iloiset nauravar äänet tulevat uniin,
onnea on uskoa unijuniin.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 12.12.


Melkein meidän pihasta alkaa suuri maailma:
Metsä pilven korkuinen, lampi meren laajuinen.
Pihapolku koivikossa pian häipyy kadoksiin.
Kaarnavene lammikossa kelluu näkymättömiin.
Outo suuri maailma on heti portin takana.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 11.12.


Maan alla on matojen makuuhuone,
musta, hiljainen tupa.
Siellä on hiirenvarpaisilla
hipsuttelulupa.
Samettipeittojen alla nukkuu
toukkien hiljainen suku.
Unessa jo säteilee
perhosensiipipuku.
- Hannele Huovi -

maanantai 10. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 10.12.


Koulutietä kulkiessas,
nalle, aina muista,
ettei kadun jäätiköllä
takatassut luista,
ettei kynä putoa
ja ettei kirja puutu,
ettei kiltti opettaja
syyttä suotta suutu.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 9.12.


Kaikki lapset, jotka leikkivät yksikseen,
saavat leikkitoverin vierelleen.
Hän on kanssasi, vaikka häntä ei näy,
hän sinunkin viereesi leikissä käy.
Ei kukaan häntä kuule, ei kukaan nää,
tuota tuntematonta ystävää.
Mutta läsnä hän on, sillä minnekään
ei jätä hän lasta yksinään …
… ja kun aika on mennä nukkumaan,
anna unen tulla, ole huoleti vaan.
Hän on luvannut, ettei tietenkään,
jätä lelujasi yksin pimeään.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 8.12.


Ilta saapuu hiljalleen,
tähdet tuikkii toisilleen.
Kuu kutsuu kulkemaan,
Nukkumatin maailmaan.
Silmät painaa kiinni vaan,
unen maahan käydä saat.
Siellä paistaa aurinko,
kun tääl’ on kirkas kuutamo.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Pikkujoulut 7.12.2012

Lorujoulukalenteri 7.12.


Hyvää yötä, hyvää yötä,
näe kultaunta.
Kuinka suuri, kaunis on
sadun valtakunta.

torstai 6. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 6.12.


Hiljaa hiippailee pieni haamu.
Ennen kuin koittaa aamu,
se kurkistaa katolle, verannalle,
komeroihin ja talon alle.
Keskiyöllä se kalisuttaa
peltipurkkia
ja hädin tuskin uskaltaa
peiliin kurkkia.
Se tulisi kai vähän rohkeammaksi,
jos pieniä haamuja olisi kaksi.
- Pia Perkiö -

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivän juhlintaa





Lorujoulukalenteri 5.12.


En minä linnassa asunut suotta sanoi Haarniskahaamu,
kun täytti tuhat vuotta.
Voi kun pääsisi synttäreille,
jossa ois tuoretta pullaa meille.
Mehu loppui jo vuosia sitten
ja piparit jaettiin turisteille.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 4.12.


Ei olla mörököllejä,
ei mökötysloukkuja.
Ollaan ilopillereitä,
päivänkakkaroita,
mukavia mussukoita,
nauruhattaroita!

maanantai 3. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 3.12.


Autossa puput ja nallet,
matkalla maailmalle,
matkalla maailmalle.
Kissa possun selässä pelätä taitaa,
kun possu puuskuttaa pallon laitaa,
matkalla maailmalle.
Tahdomme, tahdomme mukaan,
kiekuu kukko, haukkuu hauva.
Tänne ei jää kukaan,
matkalla maailmalla.
Lintuäitikin pyörillä heiluu,
linnunpojat kyydissä keinuu,
matkalla maailmalla.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Lorujoulukalenteri 2.12.


Aurinko, aurinko lettuja paistaa,
hauska on auringon lettuja maistaa.
Kiipeän puuhun, pistelen suuhun,
loput voin heittää ukolle kuuhun.
Sittenpä käynkin nukkumaan,
pikkuinen massuni pullollaan.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Joulukadun avajaiset 31.11.2012

Lorujoulukalenteri 1.12.


Aa tuuti, nukkevauva,
älä itke suotta.
Lupaan sulle leipää antaa,
maitoakin juottaa.
Vai torttuako antaisin,
vai vispikermaa sulle?
Kas, rakkain nukkelapsosista
sinä olet mulle.