lauantai 24. joulukuuta 2011

perjantai 23. joulukuuta 2011

torstai 22. joulukuuta 2011

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

tiistai 20. joulukuuta 2011

NUORILLE SUUNNATTU MANGATYÖPAJA JOULUN JÄLKEISELLÄ VIIKOLLA

Mikkelin kulttuuri- ja nuorisopalvelut järjestävät yhteistyössä Mikkelin anime- ja mangayhdistyksen MAMY ry:n kanssa piirustustyöpajan, jonka aiheena on manga. Nuorille suunnattu paja järjestetään joulun ja uudenvuoden välisellä viikolla, keskiviikkona 28.12.2011 nuorisokahvila Starlightissa (Maaherrankatu 10) klo 14-18.

Pajan ohjaajana toimii saarijärveläinen kuvittaja Päivi Niinikangas. Työpajan aluksi käydään läpi alustus mangasta piirtäjän näkökulmasta katsottuna, jonka jälkeen työpajassa pureudutaan mangaan pienten harjoitustöiden kautta. Työpajaan tulee ottaa mukaan omat piirustusvälineet, paperit puolestaan saa paikan päältä. Myös omat eväät kannattaa varata mukaan. Työpaja on osallistujille maksuton, mutta pajaan tulee ilmoittautua ennakkoon, sillä paikkoja on tarjolla rajoitetusti. Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen: susanna.latvala@mikkeli.fi.

Manga on japaninkielinen sana, joka tarkoittaa sarjakuvaa. Japanilainen sarjakuva käsittelee aiheita laidasta laitaan; päähenkilö voi olla yhtä hyvin supersankari tai samuraisoturi, prinsessa tai koulutyttö, kokki, golfin pelaaja, liikemies, puutarhuri, koira tai dinosaurus – toisin sanoen kuka tai mikä tahansa. Mangasarjojen sisältö suunnataankin usein tietylle ikäryhmälle tai muutoin rajatulle lukijajoukolle.

Lisätietoja:

Mikkelin kulttuuripalvelut

Kulttuurituottaja

Susanna Latvala

050 311 7204

susanna.latvala@mikkeli.fi







Susanna Latvala

kulttuurituottaja

Mikkelin kaupunki

Sivistystoimi / Kulttuuripalvelut

Välituntimaratonin voittajaluokka palkittiin

1-2 luokkalaiset saivat superpallot palkkioksi "uurastuksestaan".

Tässä vielä tulokset:
1. 1-2 lk. 88 kierrosta/oppilas
2. 5-6 lk. 66 kierrosta/oppilas
3. 3-4 lk. 49 kierrosta/oppilas

Onnea voittajille!

Lisää välituntimaratonista voi lukea LIIKUNTA -sivulta/blogista.

Kirsi-Marja

Joulukalenteri: Tonttujumppaa 20.12.2011

maanantai 19. joulukuuta 2011

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

lauantai 17. joulukuuta 2011

perjantai 16. joulukuuta 2011

torstai 15. joulukuuta 2011

Poissaolomerkinnät Wilmaan

Eilisellä joulujuhlalla korvaamme ensi torstain 22.12., jolloin ainoastaan jaamme todistukset.
Niille jotka eivät eilen päässeet juhlaan, merkitsemme Wilmaan poissaolomerkinnän torstaille 22.12.

Kirsi-Marja

Joulukalenteri: Tonttujumppaa 15.12.2011

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

tiistai 13. joulukuuta 2011

RITARILLISIA HETKIÄ LASTEN UUDENVUODEN KONSERTISSA

Lasten uudenvuoden konserttia vietetään perinteiseen tapaan konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa uudenvuoden aattona 31.12.2011 alkaen klo 16. Esiintyjänä Mikkelin kulttuuripalveluiden ja Mikkelin Mikaeli Oy:n yhteistyössä järjestämässä konsertissa viihdyttää tv:stäkin tuttu Tuttiritari. Konsertin kesto on n. tunti.
Rittitutari, ja hänen uljas ratsunsa Dominante… Ei, vaan Tuttiritari ja hänen uljas ratsunsa Rusinante karauttavat täyttä patikkaa ympäri laajaa Suomenmaata. Ritarilliseen seurueeseen lukeutuu myös ylimmäinen tutinkantaja Aulis (Ari Kankaanpää), joka on tarvittaessa hovinarri, juoksupoika ja kova poika kantamaan postia.

Itse Tuttiritari on tosi urho, joka uskaltaa otella lohikäärmeiden kanssa. Toisinaan hän ei voi itselleen mitään, vaan maistelee makoisaa mansikkatuttia tai suussa sulavaa suklaatuttia. Ja voi kamaluus, jos Aulis sattuu sopivasti paikalle. Silloin Tuttiritaria nolottaa.

Kas, Tuttiritari on sangen inhimillinen olento, joten koko perheen on helppo ihastua suureen pieneen mieheen. Suomenmaan valloitusmatkalla Tuttiritari alias Jukka Leisti veistelee vitsejä, pomppii Rusinanten kanssa, tekee postikatsauksen, laulaa ja yrittää pysyä tuttilakossa. Tuttiritarissa on myös aimo annos linnafilosofia, sillä hänen mielestään ilo tulee syvältä suolen sopukasta. Maailma on aina piirun verran parempi paikka, kun ihmiset kokevat riemullisia yhdessäolon hetkiä.

Liput konserttiin maksavat 15€, perhelipun ( 4 hlöä) voi lunastaa 50 euron hintaan. Alle 1-vuotiaat pääsevät konserttiin ilmaiseksi. Lippuja konserttiin myydään ennakkoon Mikaelin lipunmyynnistä (Sointukatu 1, ma-pe 9-16), Lippukaupoista ja puhelinmyynnistä puh 0600 30 2045, Kenkäveron Kulttuurijoulukaupasta sekä tuntia ennen konsertin alkua ovelta. HUOM! Mikaeli on suljettuna 23.-28.12.2011.

Lisätietoja www.tuttiritari.fi, www.mikkeli.fi

Terveisin
Susanna Latvala
kulttuurituottaja
Mikkelin kaupunki
Sivistystoimi / Kulttuuripalvelut
Maaherrankatu 9-11
50100 Mikkeli
050/311 7204
http://www.mikkeli.fi/

Joulukalenteri: Tonttujumppaa 13.12.2011

maanantai 12. joulukuuta 2011

Välituntimaraton

Välituntimaratonissa oppilaat ovat kuluneen syksyn aikana kiertäneet koulun urheilukenttää
jousten tai kävellen.
Yhdestä kierroksesta luokka saa yhden merkinnän.

Tässä tämän syksyn tulokset:
1. 1-2 lk.    88 kierrosta/oppilas
2. 5-6 lk.    66 kierrosta/oppilas
3. 3-4 lk.    49 kierrosta/oppilas

Tulokset ovat upeita, joten aktiivisesti jokainen luokka osallistui maratoniin!
Voittajaluokan oppilaat palkitaan pienellä liikunnallisella palkinnolla.

Onnea voittajille!

Nyt odotellaan lumien tuloa, että päästään jatkamaan välituntimaratonia hiihtäen.

Kirsi-Marja

Joulukalenteri: Tonttujumppaa 12.12.2011

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

lauantai 10. joulukuuta 2011

perjantai 9. joulukuuta 2011

torstai 8. joulukuuta 2011

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

tiistai 6. joulukuuta 2011

maanantai 5. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2011

                  
            HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

TARKENNUSTA 22.12. KOULUKYYTEIHIN

Torstaina 22.12.2011 oppilaat tulevat normaalisti vuoro-autoilla kouluun.
Ensimmäinen paluukuljetus koululta lähtee klo 8.45.
V. Hämäläinen ajaa ensin Tupalan suunnan ja sitten Vehmaskylän suunnan.


Kirsi-Marja

Joulukalenteri: Tonttujumppaa 5.12.2011

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

lauantai 3. joulukuuta 2011

perjantai 2. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivän juhla Mikaelissa

Juhlijat lähdössä juhlimaan.





Mukavaa viikonloppua!

Kirsi-Marja

Joulukalenteri: Tonttujumppaa 2.12.2011

torstai 1. joulukuuta 2011

Joulukadun Avajaiset 1.12.2011



Tänään vietimme Rämälän koulussa Joulukadun Avajaisia.
Aloitimme salissa 5-6 luokan tyttöjen ohjaamalla aamujumpalla.
Koulun aulassa 1-2 luokka esitti jouluvalojen sytyttämisen jälkeen joululaulun "Joulu saapuu jokaiselle".
3-4 luokka lausui  joulurunoja, jonka päätteeksi lauloimme yhdessä laulun "Ilouutinen".
Juhla huipentui joulunauhan leikkaamiseen ja juolurauhan julistukseen.
Lopuksi nautimme glögit  ja piparit joulumusiikkia kuunnellen.


Avajaisista on kuvia Tapahtumia -sivulla.

Kirsi-Marja

Joulukalenteri: Tonttujumppaa 1.12.2011