tiistai 29. marraskuuta 2011

Sorminukke-esityksiä, 1-2 lk.

Tänään 1-2 luokan oppilaat esittivät sorminukeilla pieniä esityksiä muille koululaisille.
Oppilaat olivat keksineet tarinat itse. Niitä oli harjoiteltu ilmaisutaidon tunneilla.




Kirsi-Marja

Neljäsluokkalaiset juhlistavat itsenäisyyspäivää Mikaelissa

Vuosittain toteutettava, kaikille mikkeliläisille 4.luokkalaisille suunnattu itsenäisyyspäivän juhla järjestetään tänä vuonna perjantaina 2.12.2011. Juhla järjestetään tuttuun tapaan konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa. Itsenäisyyspäivän juhla on osa Mikkelin kulttuuri- ja koulutuspalveluiden yhteistä Kulttuuripolku -projektia. Tilaisuuden tavoitteena on paitsi juhlistaa itsenäistä Suomea, myös opettaa 4.luokkalaisille juhlakäyttäytymistä sekä esitysten asianmukaista seuraamista. Tämän lisäksi oppilaat pääsevät samalla tutustumaan Mikaelin tiloihin. Itsenäisyyspäivän juhla on monelle neljäsluokkalaiselle hienoine juhlapukeutumisineen syksyn kohokohta.



Kaupunginjohtaja Kimmo Mikander sekä koulutusjohtaja Seija Manninen ottavat juhlavieraat vastaan kättelemällä. Kaupunginjohtajan tervetulotoivotuksen jälkeen siirrytään seuraamaan saliohjelmaa Martti Talvela –saliin, jossa päästään nauttimaan tällä kertaa muun muassa sirkuksesta. Saliohjelman päätyttyä juhlalliseen Maamme –yhteislauluun, on vuorossa buffet –ruokailu, jonka jälkeen löysätään kravaatit ja testataan tanssiaskelia Mikaelin yläaulaan rakentuvassa discossa.



Kulttuuripolku starttasi Mikkelissä vuoden 2008 lopulla. Lukuvuonna 2010-2011 mukana olivat ensimmäistä kertaa kaikki vuosiluokat 1-9. Kulttuuripolku mahdollistaa kaikille peruskoulujen oppilaille tasavertaiset mahdollisuudet tutustua ja päästä osalliseksi kulttuuripalveluihin kaupungissa asuinpaikasta ja koulunkoosta riippumatta. Kulttuuripolku hyödyntää jo olemassa olevat hyvät kulttuurikäytänteet ja lisää niitä sinne missä niitä ei vielä ole. Käytännössä kulttuuripolun kautta jokainen peruskoululainen käy joka vuosi jossakin kulttuurilaitoksessa tai pääsee muuten osalliseksi taiteen ja kulttuurin kenttään. Kulttuuripolku on integroitu osaksi koulujen opetussuunnitelmien mukaista toimintaa.







Kulttuuripolkuterveisin

Susanna Latvala

kulttuurituottaja

Mikkelin kaupunki

Sivistystoimi / Kulttuuripalvelut



Maaherrankatu 9-11

50100 Mikkeli

050/311 7204

www.mikkeli.fi

maanantai 28. marraskuuta 2011

JOULUKUUN TIEDOTE

Mikkelin kaupunki
Rämälän koulu
28.11.2011

JOULUKUUN TIEDOTE

Torstaina 1.12. avaamme koulussamme joulukauden. Pidämme perinteiset ”joulukadun avajaiset”. Oppilaiden esitysten lisäksi sytytämme kouluumme jouluvalot ja nautimme jouluglögit pipareineen. Olemme myös aloittaneet koulun käytävän ja luokkien koristelun joulukoristeilla.

1.12. pääsevät 6. luokan oppilaat kulttuuripolulla seuraamaan
Mikkelin kaupungin orkesterin kenraaliharjoituksia Mikaeliin klo 10.00 alkaen.

4.luokan oppilaat pääsevät juhlimaan 94-vuotista itsenäistä Suomea Konsertti- ja kongressitalo Mikaeliin perjantaina 2.12. klo 10.00-13.15.
Tupalan suunnan oppilaat jäävät paluumatkalla omille pysäkeilleen. Vehmaskylän suunnan oppilaat jatkavat samalla linja-autolla kotiin.

Joulukuun opeparkki on ma 5.12. klo 14.30-15.00.

Päämajakoululla järjestetään 2. luokan oppilaille joulukonsertti
to 8.12.klo 10-10.45

Syyslukukauden viimeiset uintivuorot uidaan ti 13.12.
1-2 lk. klo 10.00-10.45
3-4 lk. klo 12.00-12.45

Neuvottelukunnan ja henkilökunnan suunnittelemaa
Soihtukävely -joulujuhlaa vietämme keskiviikkona 14.12. klo 17.30 alkaen Rämälän metsästäjien majalla. Kävelyreitin varrella on tehtäviä (6 kpl), joita ryhmät (n. 10 henk./ryhmä) suorittavat. ”Urakka” päättyy glögi- ja piparitarjoiluun sekä yhteislauluihin. Kävelyreitti on valaistu ulkotulin, mutta ottakaa kuitenkin mukaan tasku- tai otsalamput.
Koska kyseessä on ulkojuhla, pukeutukaa sään mukaisesti! Jotta kaikki löytävät perille, jaamme koteihin kartat lähempänä juhlaa. Käyttäkää tarvittaessa kimppakyytejä. Pieksämäentien varalaskupaikan noin puolessa välissä palaa ensimmäiset soihdut osoittamassa kääntymiskohtaa pikkutielle.
Tervetuloa joulujuhlaamme!

Luokkien pikkujouluja vietämme koulupäivän aikana
perjantaina 16.12. Koulun oppilaskunta suunnittelee kaikkien luokkien yhteiseen hetkeen ohjelmaa. Tämän jälkeen oppilaat jatkavat juhlia omissa luokissaan.
Mukaan voi halutessaan tuoda tonttulakin, pikkujoulupaketin
(n. 3 €), pientä naposteltavaa, juotavaa (koululta saa mehua) sekä roimasti iloista joulumieltä.

Tämän syyslukukauden viimeinen koulupäivä on torstaina 22.12.
Koulu alkaa kaikilta klo 8.30. Koulukyydit jäävät odottamaan koululle paluukyytiä varten. Jaamme todistukset ja joulupussit.
Välittömästi tämän jälkeen lähdemme joululoman viettoon.
Kevätlukukausi alkaa tiistaina 3.1.2012 lukujärjestyksen mukaisesti.

Huom! Kevätlukukauden ensimmäinen opeparkki on
ma 9.1.2012 klo 13.30-14.00.

Käykää luomassa tunnukset Wilmaan.
Muutama huoltaja vielä puuttuu listoilta.

Joulukuussa avautuu koulun blogissa digitaalinen joulukalenteri.
Aiheena on TONTTUJEN JOULUJUMPPAA.
Jumpat on suunnitellut Jatta Roos.
Luukut avautuvat aamuisin klo 7.00 - sopivasti aamujumpan ajaksi.
Käykää kurkistamassa ja jumpatkaa mukana!



”Juhla vanha perinteiden saapuu talven hämärään,
Hyvän tahdon odotuksen nostaa mieleen lämpimään.
Sadun lailla taaskin kuvat mieliin nousee vanhan maan.
Aasit, lampaat, härkäin tuvat herää eloon uudestaan.
Vaikka onkin kaukainen, satain vuotten takainen,
Silti aina läheinen – Tule joulu kultainen! ”


Rauhallista Joulun Odotusta!
Kirsi-Marja

JOULUKUUN LIIKUNTAVINKIT

Perhekävelyn aiheita

Tarinakävely
Lapset keksivät kolme henkilöä, joista kävelyn aikana sepitetään yhdessä tarinaa. Lapset kehittelevät innokkaina myös omia tarinoitaan ja kävellessä aikuisellakin
on aikaa keskittyä kuuntelemiseen.
Satukävely
Aikuinen kertoo jonkin osaamansa sadun omin sanoin matkan varrella.
Etappikävely
Valitaan retkikohde tai matkan varrelle pysähtymispaikkoja, joissa annetaan mielikuvitukselle valtaa ja leikille tilaa. Sovitaan leikkiaika ja aikuinen voi tehdä vieressä vaikka
Jumppaliikkeitä tai venytellä.
Teemakävely
Vappuna lähdetään ilmapallokävelylle, jouluna tonttuilemaan ja pääsiäisenä virpomaan. Uusissa kesävaatteissa on kiva pyörähtää tai kipaista kävelylle.
Rytmikävely
Kävelijät näyttävät vuorotellen toisilleen erilaisia kävelytapoja tai tanssahtelevia kävelyrytmejä. Lapsia kyllästyttää yksitoikkoisuus ja -totisuus, joten tässä kävelyssä ei pitkästytä. Kokeillaanko nostaa joka kolmannella askeleella polvi ylös?
Takaa-ajokävely
Joku perheen jäsenistä saattaa olla innokas kuntoilija tai lenkkeilijä. Yhteiselle kuntoilurupeamalle
lähdetään kisaillen. Isä tai äiti lähtee kiertämään ympyrälenkkiä ja toinen vanhemmista kiertää lapsen kanssa. Kovempitahtinen liikkuja huikkaa ja moikkaa aina ohi mennessään. Lapsi kannustaa ja laskee kierroksia. Voidaan sopia pieni juoksukisa tai joku
jumppaliike tehtäväksi kun tavataan.
Luontokävely
Liikutaan hiljaa kevätluonnossa, nuuskitaan syystuoksuja tai hiivitään hangilla. Kontataan kivien yli, liristellään puron reunalla tai havistaan haapojen kanssa.

Perheen hiihtovinkit

Perheen yhteiset hiihtoretket ovat mainio tapa liikkua yhdessä kauniissa
luonnossa. Retkeen voi liittää monipuolista tekemistä, niin matka taittuu
mielekkäästi. Herkulliset retkieväät ja lämpimät taukovaatteet takaavat
onnistuneen hiihtoretken.

1. Alkulämmittelyksi
rukkashippaa
Ilman sauvoja suksitaan pienellä alueella rukkashippaa karkuun. Se
johon rukkanen osuu, jää seuraavaksi rukkashipaksi.
2. Tarinatuokio hiihtäen
Aiheena on ”luminen maailma”. Jokainen hiihtäjä kertoo itse keksimäänsä
tarinan. Toinen jatkaa siitä, mihin edellinen kertoja jäi.
3. Maastoa lukien eri tekniikoilla
Ylämäessä edetään haarakäyntiä lorun tahtiin. ”Aa-aa-ankka, takapuoli vankka. Keinuu käynnin
tahdissa kun hän kulkee vahdissa.” Tasaisella lykitään ”hännän kurkistus-tyyliin” eli
tasatyönnön aikana kurkistetaan jalkojen välistä, minkä pituinen häntä siellä on.
Alamäessä lasketaan vauhdikkaasti porttimäkeä, jonka vanhemmat ovat rakentaneet omista sauvoistaan. Sauvaportin alta pitää aina kyykistyä kunnolla, jotta pääsee läpi. Tällä harjoittelulla
oppii hyvin joustamaan polvista ja näin laskeminen on helpompaa.
4. Pyllähdykset
Koko hiihtävä perhe pyllähtää pehmeään hankeen, jonka jälkeen katsotaan, millaisia jälkiä tai
olentoja saatiin aikaan. Samalla harjoitellaan oikeaa kaatumistyyliä. Kun on kaaduttu, näytetään
suksen pohjia auringolle. Tämän jälkeen viedään sukset vartalon viereen ja noustaan ylös.
5. Seuraa johtajaa –leikki suksilla
Hiihdetään jonossa ja ensimmäinen näyttää liikkeen, joka tehdään. Koko
perhe matkii häntä. Tämän jälkeen liikkeen näyttäjä siirtyy jonon viimeiseksi
ja on seuraavan johtajan vuoro näyttää jokin liike, jolla edetään.
Mukava on matkia mm. junaa, lentokonetta ja erilaisia eläimiä.
6. Venytykset
Hiihtolenkin lopuksi yhteinen venyttelytuokio kruunaa päivän. Laitetaan sauvat sivuun ja tehdään
muutamia parivenytyksiä. Aluksi laitetaan kädet parin hartioille ja näin venytetään niin selän
kuin reiden takaosien lihaksia. Seuraavaksi otetaan parin kädestä kiinni. Etummainen jalka koukistuu ja takimmaista jalkaa venytetään pitkälle taaksepäin, näin lonkan koukistajat venyvät.


Kirsi-Marja

perjantai 25. marraskuuta 2011

Adventtihartaus

Tänään Rämälän koululaiset osallistuivat adventtihartauteen.
Pappi: Mauri Laine
Kanttori: Lea Laine





Lauloimme mm. virret "Hoosianna" ja "Nyt sytytämme kynttilän" sekä
"Tiellä ken vaeltaa" ja "Vapahtaja auta".
Esilaulajina toimivat 3-4 luokan oppilaat.

Kuudennen luokan oppilas Tino Keijonen luki Raamatun tekstiä.


LÄMMINTÄ ADVENTIN AIKAA!

Kirsi-Marja

torstai 24. marraskuuta 2011

Haitarimusisointia kirjastoauton koulupysäkeillä tiistaina 13.12.

Haitaritaituri Jussi Marttinen viihdyttää ja musisoi kirjastoauton koulureiteillä
tiistaina 13.12. aamupäivän ajan!


Kouluväellä ja päiväkotipysäkin asiakkailla on siis oiva tilaisuus
 * testata - elävää - haitarijukeboxia
 * kysyä mitä vain - ainakin haitarimusiikkiin liittyen
 * tai vain nauttia harvinaisesta, livehaitarimusiikista kirjastoauton pysähdyksen ajan

Pirjo Sapman, informaatikko
Mikkelin kaupunginkirjasto - Etelä-Savon maakuntakirjasto
gsm. 044 794
2468

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Naulakkopisteet jaossa

Talonmies-siivooja Mervi on kuluneen syksyn aikana jakanut luokille naulakkopisteitä.

Luokka saa pisteen, jos on huolehtinut oman naulakkonsa siisteydestä.
Viime viikolla julkaisimme tähän asti kertyneet pisteet.
Parhaiten naulakon siisteydestä on huolehtinut 1-2 luokka.

ONNEA VOITTAJALUOKALLE!

Toiminnan on havaittu parantavan käytävän siisteyttä huomattavasti, joten
jatkamme käytäntöä koko lukuvuoden ajan.


Kirsi-Marja

maanantai 14. marraskuuta 2011

Unicef -kävely

Koulumme keräsi Afrikan lapsille Unicef -tapahtumalla kokoon 88 €.
Kiitos kaikille kävelyyn osallistuneille ja tukijoille!

Kirsi-Marja

torstai 10. marraskuuta 2011

KÄSITYÖMARKKINAT

KANSAINVÄLISET KÄSITYÖMARKKINAT

Pe 11.11. klo 15-19
La 12.11. klo 10-15

Paikka: Monikulttuurikeskus Mimosa
(osoite Saattotie 1, Mikkeli)

Myynnissä erimaalaisia käsitöitä
Esiintyjänä trubaduuri Into Pore

Kivityöpaja pe 11.11. klo 10-14:
vetäjänä kierrätystaitelija Ritva Nurmi
(Mikolon toimitilat, osoite Olkkolankatu 7). Ilmainen osallistuminen.
Korutyöpaja la 12.11. klo 12:
vetäjänä helmikorutaitelija Alejandra Garcia. Materiaalimaksu 12 euroa.
Lapsille askartelupaja.

LUVASSA MUKAVIA YLLÄTYKSIÄ TAPAHTUMAN AIKANA!
TERVETULOA
KOKO PERHEEN VOIMIN!

Nyt on sopiva aika hankkia ainutlaatuisia joululahjoja!

lisää tietoa www.mimosa.fi

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Wilma

Kaikki huoltajat eivät ole vielä luoneet tunnuksia Wilmaan, joten käykää luomassa ne mahdollisimman pian.
Jos siinä ilmenee ongelmia, ottakaa yhteyttä kouluun.

Kirsi-Marja

Enkeleitä

Kokoamme jälleen koulumme aulaan joulukauden ajaksi "asetelman".
Tämän vuoden asetelma koostuu enkeleistä.
Oppilaat voivat tuoda kotoaan yhden enkelin asetelmaa varten.
Laittakaa oppilaan nimi enkeliin, niin jokainen saa omansa takaisin, kun asetelma puretaan.
Tarkoituksena on, että asetelma on valmis viimeistään koulumme joulukadun avajaisissa 1.12.




Kirsi-Marja

tiistai 8. marraskuuta 2011

Ehkäisevän päihdetyön viikko 5.-13.11.2011

”Päihdeilmastomme kaipaa muutosta”

Hyvä vastaanottaja,

päihdehaittojen vähentämiseksi tarvitaan päihdeilmaston muuttamista.
Päihdeilmastomuutos syntyy suurista ja pienistä teoista asenteiden ja rakenteiden
muuttamiseksi. Vanhemmat päättävät olla juomatta lasten seurassa, kunta panostaa
ehkäisevään työhön, eduskunta päättää kieltää alkoholin mielikuvamainonnan jne.
Kun kaikki toimijat toimivat samaan suuntaan, saadaan muutoksia aikaan.
Valtakunnallisella ehkäisevän päihdetyön viikolla toimijat ympäri Suomen ideoivat
erilaista toimintaa ja tapahtumia päämääränään päihdehaittojen ehkäisy.

Mikkelin kaupungissa tapahtuu seuraavaa teemaviikolla:

􀁸 MA 7.11 klo 8.30-16 Ikäihmiset ja päihteet foorumi: Laskeeko aurinko
pulloon Mikkelin yliopistokeskuksen auditorio, Lönnrotinkatu 5. Foorumi on
tarkoitettu ikäihmisten kanssa työskenteleville ammattilaisille. Mukana
toteutuksessa ovat Mikkelin kaupungin lisäksi Itä-Suomen aluehallintovirasto
ja valtakunnallinen Alkoholiohjelma sekä useat hankkeet.
􀁸 KE 9.11 klo 14-16 Mikkelin kansalaisopiston yleisluento Ikäihmisten
alkoholinkäytöstä, luennoitsijana LTT Marja Aira.
􀁸 Koko viikon ajan nuorisotaloilla teemaan liittyviä asioita, mm. esimerkillisen
nuoren palkitseminen, häkämittauksia ja nuorille käy kertomassa 29-vuotias
nuori nainen omasta elämäntarinastaan huumeiden kanssa.
􀁸 Koko viikon ajan Pankalammen terveyskeskuksen vastaanotoilla kysytään
alkoholinkäytöstä Audit-kyselyn muodossa.
􀁸 Viikon aikana kouluilla teemaan liittyviä aamunavauksia ja päihderasteja 7.
luokkalaisille. Toteuttajina ovat Mikkelin kaupungin nuorisopalvelut ja
Mikkelin ammattikorkeakoulun terveydenhoitajaopiskelijat.
􀁸 TO-LA Nuoren huone Graanin kauppakeskuksessa. Esillä mikkeliläisten
nuorten kouluterveyskyselyn tuloksia unen, tupakoinnin, alkoholin- ja
huumeiden käytöstä. Toteutuksesta vastaa Mikkelin kaupungin nuorisopalvelut
ja terveydenhoitajaopiskelijat yhdessä Prisman, City-Marketin, Iskun ja Alkon
kanssa.
􀁸 TO 10.11 klo 10-12 ja klo 13-15 Vaikutetaan yhdessä –keskustelutilaisuus
alkoholin vähittäismyynnin harjoittajille ja alkoholin anniskelutoiminnan
harjoittajille. Tilaisuuksissa keskustellaan alkoholin vähittäismyynnistä ja
anniskelutoiminnasta sekä niihin liittyvistä asioista yhdessä mikkeliläisten
yrittäjien, kaupungin edustajien, poliisin ja alkoholitarkastajien kanssa.
􀁸 PE 11.11. klo 19-23 Mikkelin kaupungin nuorisopalvelut järjestää DISCON
Viihdeuimala Rantakeitaassa. Esiintyjänä: Beachvillage People, DJ: Juxu ja
MikkoTee. Ei ikärajaa. Liput: 5€ + 0‰. Puhallutus alkaa klo 19. Sisäänpääsy
loppuu klo 21.
􀁸 LA 12.11. klo 11-14 Mikkelin kaupungin liikunta- ja nuorisopalvelut järjestää
päihteettömän ja maksuttoman liikuntatapahtuman kaikelle kansalle
Viihdeuimala Rantakeitaassa.
􀁸 Mikkelin tuomioseurakunnan nuorisotyö järjestää 4.-6.11. Susiniemessä
nuortenleirin, jossa yhtenä aiheena päihteet. Ilmoittautumiset Heikki Karastille
tai Ville Kämäräiselle viimeistään 1.11. Leirille lähtö perjantaina klo 18
Seurakuntakeskuksen pihasta. Leirin hinta 12 euroa.
􀁸 Etelä-Savon poliisi tekee teemavalvontaa ja nuorisopoliisi Toni Reinikainen
kiertää kouluissa keskustelemassa 8. luokkalaisten kanssa päihteistä.


Lisätietoja:
Marit Salo
Terveyden edistämisen yhdyshenkilö
Mikkelin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi
puh. 044-7944716
marit.salo@mikkeli.fi

Satu Taavitsainen
Nuorisosihteeri
Mikkelin kaupunki, Liikunta- ja nuorisopalvelut
puh. 044-7942438
satu.j.taavitsainen@mikkeli.fi

Terveyden edistämisen keskus Tekry
www.tekry.fi

maanantai 7. marraskuuta 2011

Koulufutis -turnaus

Rämälän koulu osallistuu koulufutis-turnaukseen (5-6 lk) yhdessä Hiirolan koulun kanssa.
Turnaus pidetään TI 8.11. Kalevankankaan kuplahallissa.
Kokoonpanossa pelaa oppilaita molemmista kouluista.

Rämälän koulun edustajat ovat: Väinö Karppi, Jasu Pulkkinen ja Aleksi Mutanen.

Onnea turnaukseen!

Kirsi-Marja

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Halloween-juhlat

Hei kotiväki!




Perjantaina 4.11 järjestämme koululla halloween-juhlat.

Ruokailua edeltävällä tunnilla olemme koko koulun kesken salissa

ja ruokailun jälkeen siirrymme suoraan omiin luokkiimme.

Mukaan saa ottaa jotain pientä naposteltavaa, esimerkiksi limsaa, sipsiä jne.

Pidämme myös pukukisan oppilaiden kesken. 3 parasta asua palkitaan.

Koulua on muuten normaalisti.