torstai 20. lokakuuta 2011

WILMA KÄYTTÖÖN MIKKELIN KOULUISSA

Mikkelin kaupunki
Rämälän koulu
20.10.2011

WILMA

Rämälän koulu siirtyy käyttämään sähköistä, vuorovaikutteista oppilastietokanava WILMAA.

WILMAN käyttöönotto koulussamme tapahtuu asteittain. Ensimmäisessä vaiheessa pääsette luomaan omat henkilökohtaiset tunnukset WILMAN turvallista käyttöä varten. Alussa otamme käyttöön WILMAN poissaolojen ilmoittamisessa ja ohjelman pikaviestiominaisuudet. Myöhemmin siirrymme hyödyntämään järjestelmää myös esim. arvioinnissa ja kokeiden yhteydessä. Tästä vaiheesta laitamme tietoa koteihin, kunhan saamme tarvitsemamme opin itse.
Jokainen huoltaja (kuitenkin max 2/perhe) saa kirjekuoressa oman avainkoodinsa. Avainkoodipaperissa on toimintaohjeet tunnusten luomiseksi sähköpostin avulla.
Niille huoltajille, joilla on yläkouluikäisiä lapsia, järjestelmä lienee pääperiaatteiltaan tuttu. Uutena ominaisuutena voi tulla se, että teillä jo käytössä olevaan tunnukseen voidaan yhdistää nyt myös Rämälän koulussa opiskelevien lastenne tiedot. Muutenkin yhteen tunnukseen voidaan yhdistää kaikki saman huoltajan koulussamme opiskelevat lapset.
Uusina käyttäjinä mukaan liittyvien ei suinkaan tarvitse olla huolissaan, sillä ohjelma on varsin yksinkertainen käyttää. Järjestämme halukkaille WILMAN käyttöön perehdytystilaisuuden Rämälän koululla ke 9.11. klo 18.00 alkaen. Tilaisuudessa varmistetaan perusteista lähtien, että olette saaneet luotua saamienne avainkoodien avulla itsellenne tunnukset, ja että alkuvaiheen toiminnot luonnistuvat. Tunnusten luomisessa tarvitset henkilökohtaista avainkoodiasi sekä oppilaan henkilötunnusta, joten muistathan ne perehdytystilaisuuteen tullessasi. Kokeneempien käyttäjien ei luonnollisesti tarvitse osallistua tilaisuuteen, vaikka voi siellä toki piipahtaa lisäoppia ammentamassa.


Kirsi-Marja


Leikkaa.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-.-

Ilmoita osallistumisestasi perehdytystilaisuuteen viimeistään ma 31.10. mennessä. Vaikket osallistu, palauta silti tämä osa omalle opettajalle huoltajan allekirjoituksella varustettuna ma 31.10. mennessä.

Taloudestamme osallistuu koulun WILMA-perehdytystilaisuuteen __________ henkilöä.

Oppilaan nimi______________________________________________

Huoltajan allekirjoitus__________________________________________

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti