tiistai 30. marraskuuta 2010

JOULUKUUN TIEDOTE

Mikkelin kaupunki
Rämälän koulu
30.11.2010


JOULUKUUN TIEDOTE

Torstaina 2.12. avaamme koulussamme joulukauden. Pidämme perinteiset ”joulukadun avajaiset”. Oppilaiden esitysten lisäksi sytytämme kouluumme jouluvalot ja nautimme jouluglögit pipareineen. Olemme myös aloittaneet koulun käytävän ja luokkien koristelun joulukoristeilla.

4.luokan oppilaat pääsevät juhlimaan 93-vuotista itsenäistä Suomea Konsertti- ja kongressitalo Mikaeliin perjantaina 3.12. klo 10.00-13.00.
Tupalan suunnan oppilaat jäävät paluumatkalla omille pysäkeilleen. Vehmaskylän suunnan oppilaat jatkavat samalla linja-autolla kotiin.

Marjaana ja Kirsi-Marja osallistuvat pe 3.12. Savonlinnassa
järjestettävään Love2Learn –päätösseminaariin.

Luokkien pikkujouluja vietämme koulupäivän aikana
perjantaina 17.12. Koulun oppilaskunta suunnittelee kaikkien luokkien yhteiseen hetkeen ohjelmaa. Tämän jälkeen oppilaat jatkavat juhlia omissa luokissaan.
Mukaan voi halutessaan tuoda tonttulakin, pikkujoulupaketin
(n. 3 €), pientä naposteltavaa, juotavaa (koululta saa mehua) sekä roimasti iloista joulumieltä. Tuo kouluun myös pieni tonttu nimellä varustettuna koko koulun yhteistä osuutta varten.

Koulun joulujuhlaa vietämme tiistaina 14.12. klo 18.00 alkaen. Juhlan arvioitu kesto on n. 1.5 tuntia.
Järjestämme myös glögi- ja piparitarjoilun klo 17.30 alkaen. Tarjoiluista voi nauttia myös juhlan jälkeen, jos siihen ei ennen juhlaa ole mahdollisuutta.
Huoltajat, sukulaiset ja tuttavat ovat tervetulleita juhlaamme!

Suonsaaren vanhainkotiin viemme joululaulutervehdyksen
ke 15.12. klo 9.15.-11.00
Mukaan lähtevät Marjaanan ja Kirsi-Marjan lisäksi:
1-2 lk. Iiro P., Tiia, Anni, Jesse, Jami ja Vilma
3-4 lk. Katariina, Taneli, Aleksi, Tianna, Inka, Rasmus, Tiia ja Anniina
5-6 lk. Veera, Dee, Juuso, Jasu, Henna ja Väinö

Tämän syyslukukauden viimeinen koulupäivä on tiistaina 21.12.
Koulu alkaa kaikilta klo 8.30. Koulukyydit jäävät odottamaan koululle paluukyytiä varten. Jaamme todistukset ja joulupussit.
Välittömästi tämän jälkeen lähdemme joululoman viettoon.
Kevätlukukausi alkaa keskiviikkona 5.1.2011 lukujärjestyksen mukaisesti.

Pe 7.1.2011 järjestämme avointen ovien päivän luokkien lukujärjestysten aikataulujen mukaisesti. Huoltajilla on silloin mahdollisuus tulla koululle seuraamaan lapsensa koulunkäyntiä.

Huom! Kevätlukukauden ensimmäinen parkkipäivä on
ma 10.1.2011 klo 13.30-14.00.

Joulukuussa avautuu koulun blogissa digitaalinen joulukalenteri, joka sisältää oppilaiden ottamia jouluisia videoita ja kuvia. Käykää kurkistamassa!

Saamme uusittua loput vanhat oppilaspulpetit ja –tuolit juuri ennen joululomaa.
Myymme vanhat kalusteet pois; pulpetti ja tuoli 5€.
Jos olette näistä kiinnostuneita, voitte tehdä varauksia koulun talonmieheltä
Jorma Valjakalta puh. 0400 – 469 997.
Ilmoitamme myöhemmin, milloin voitte kalusteet hakea koululta.

”Pakkasyö on ja leiskuen                      
Pohja loimuja viskoo,
Kansa kartanon hiljaisen
yösydänuntaan kiskoo.
Ääneti kuu käy kulkuaan,
puissa lunta on valkeanaan,                                   
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vain saa unta.”


Rauhallista Joulun Odotusta!

Kirsi-Marja

perjantai 26. marraskuuta 2010

Palautekysely

Vielä on muutama huoltajille tarkoitettu palautekysely palauttamatta.
Muistakaa palauttaa se ensi viikon alussa.

Hyvää viikonloppua ja ensimmäistä adventtisunnuntaita!             

Kirsi-Marja